Itsetuntemus paranee!

Aloitin yksilöllisen oppimisen mallin toteuttamisen eräälle ryhmälleni tammikuussa 2013. Opiskelun alussa jokainen oppilas kirjoitti lapulle ylös oman tavoitearvosanansa. Kiersin kaikki oppilaat läpi ja kyselin heiltä lyhyesti perusteluja omaan ehdotukseensa. Suurin osa arvioi itseään hyvin realistisesti, vaikka osalla paperissa luki sen hetkistä arvosanaa parempi arvosana, mutta tavoitteita pitääkin olla. Vain yhden kanssa jouduin keskustelemaan arvion realistisuudesta, kun peruslaskutoimituksetkin tuottivat hankaluuksia ja silti hänen tavoitteensa oli 10.

Kun sitten arviointikeskustelujen aika tuli, oli suurimman osan hyvin hankala arvioida omaa osaamistaan. Oppilaat menivät keskustelutilanteessa hyvin vaikeiksi ja vain osa pystyi sanomaan itse minkäänlaisia perusteluja haluamalleen arvosanalle. Jokaisen kanssa päästiin kuitenkin yhteisymmärrykseen siitä, minkä numeron he ansaitsisivat. Koulussamme arvioinnit tehdään kolmesti vuodessa, joten kevääseen mahtui opiskelutyylin muutoksen jälkeen kaksi arviointikertaa ja jälkimmäinen sujui jo helpommin, kun oppilaat olivat tottuneet tilanteeseen.

Tänä syksynä jatkoimme ryhmän kanssa hommia. Kokoonpano oli muuttunut jonkin verran edellisestä keväästä ja työkulttuuri pääsi katoamaan osalta porukalta totaalisesti. Odotin pari viikkoa sitten arviointikeskusteluja hieman kauhistuneena, sillä mietin, onko oppilailla samanlainen kuva omasta tekemisestään kuin minulla. Pidin sitten ryhmälle tällä ja viime viikolla keskustelut jouluarvosanaa varten ja huomasin ilokseni, että oppilaiden käsitykset omasta osaamisestaan olivat varsin hyvin linjassa omien ajatusteni kanssa. Osa oppilaista oli kahden vaiheilla omasta arvosanastaan ja päätyivät huonompaan pohdittuaan hetken. Hyvin töitä tehneiden numerot pysyivät ja taisi jonkun numero noustakin. Oppilaiden itsetuntemus oli siis parantunut huomattavasti kahden arviointikeskustelun ja useiden itsearvioitujen testien avulla.

Parasta arviointikeskusteluissa oli se, että oppilaat pystyivät kahden kesken ollessaan miettimään, mitä pitäisi tehdä, jotta hommat onnistuisivat paremmin. Ehdotukset olivat täysin järkeviä, eikä kukaan laiskasti hommia tehneistä syyttänyt muita omasta heikosta etenemisestään. Olen toiveikas sen suhteen, että opiskelumotivaatio palautuu takaisin samalle tasolle kuin se oli viime keväänä.

Arviointikeskustelu tuntui ravistelevan oppilaat maan pinnalle ja työn teko onnistui jo saman tien paremmin niin tällä ryhmällä kuin seiskoillakin. Erityisesti seiskojen kanssa keskusteltuani aloin pohtia, pitäisikö arviointikeskustelut pitää jokaisen jakson jälkeen, vaikka arvosanan anto ei olisikaan ajankohtaista silloin. Vaikka oppilaiden kanssa ehtii ohjauksen lomassa juttelemaan selkeästi enemmän kuin perinteisellä menetelmällä, eivät he kavereiden kuullen voi puhua samoja asioita kuin kahden kesken. Välikeskustelut voisi nimetä tilannekatsauksiksi, joissa oppilas saisi kahden kesken rauhassa jutella open kanssa. Ehkä numeroarvosanan suuri arvostuskin alkaisi vähitellen laskemaan, kun palautetta tulisi selkeästi myös muussa muodossa.

Mainokset

3 thoughts on “Itsetuntemus paranee!

  1. En kyllä saa yhtään kiinni väitteestäsi itsetuntemuksen paranemisesta. Sehän se on tämän koko pointti, eikö? On todella iso väite noin vain heitettynä. Sanot, että seuraava arviointikerta sujui helpommin, koska oppilaat oli tottuneet tilanteeseen. Sitten väität, että se johtuukin itsetuntemuksen paranemisesta. Lisäksi ryhmän kokoonpano oli muuttunut jonkin verran, joka oli vaikuttanut sen toimintaan. Silti vertaat sitä kevääseen. Olisihan se hienoa jos väite pitäisi paikkansa, ei sille kyllä taida olla mitään evidenssiä.

    • Kaikki toimintahan on subjektiivista, enkä väitäkään, että menetelmä aina ja kaikissa tapauksissa parantaisi oppilaan itsetuntemusta. Näin pienillä ryhmäkoilla laajamittaisen arvion tekeminen on muutenkin mahdotonta. Arviointikeskustelujen pohjalta tuli kuitenkin sellainen fiilis, että ainakin osan oppilaista itsetuntemus oli parantunut: Ne oppilaat, joiden oli hyvin hankala arvioida omaa osaamistaan keväällä, osasivat nyt arvioida omaa toimintaansa ja osaamistaan huomattavasti paremmin. Nämä kyseiset henkilöt eivät tarjonneet arvosanakseen enää haavearvosanaansa, vaan pohtivat oikeasti, mitä olivat tehneet hyvin ja mitä voisi tehdä paremmin sekä muodostivat itsearvionsa sen pohjalta. Nämä itsearviot osuivat hyvin lähelle niitä ajatuksia, joita minulle oli oppilaista muodostunut. Varmaa tietoa itsetuntemuksen parantumisesta ei tietenkään ole, koska mitään tieteellistä tutkimusta en ole asiasta tehnyt.

  2. Enpä tietenkään mitään tieteellistä tutkimusta hakenutkaan. Muutaman oppilaan kohdalta jäänyt hyvä fiilis ei ehkä kuitenkaan anna väitteelle niin paljoa tukea kuin annat ymmärtää.

    ”Oppilaiden itsetuntemus oli siis parantunut huomattavasti kahden arviointikeskustelun ja useiden itsearvioitujen testien avulla.”

    Ymmärrän, että olisi hienoa sanoa näin. Voisi saada selkään taputuksiakin. Semantiikkaa ehkäpä. Toisaalta kun itse arvioit uuden menetelmän toimivuutta, joka on muuttanut opetusjärjestelyjä merkittävästi, ehkä syvellisempi analyysi sen toimivuudesta olisi paikallaan. Koska jos jokin menetelmä parantaa huomattavasti itsetuntemusta noinkin vähällä vaivalla (parit keskustelut), niin sitten olen myyty. Tsemppiä kuitenkin jatkossa. Tallatulta polulta ei ole helppoa hypätä sivuun.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s