MAB5-koe sähköisesti

Pidin eilen ensimmäisen kokonaan sähköisen kurssikokeeni. Koska kemia ja matikka ovat notaatioltaan hiukan hankalia aineita testata sähköisesti, on sähköisten kokeiden laatiminen jäänyt odottamaan sitä, kun on ihan pakko. Viime jakson lopussa päätin kuitenkin kokeilla sähköistymistä varovaisesti MAB5-kurssin kokeen kanssa.

MAB5-kurssi koostuu todennäköisyyslaskennasta sekä tilastomatematiikasta, joissa tehtävien ratkaisut ovat monesti hyvin lyhyitä. Tällöin tehtävistä saa monesti joko täydet pisteet tai sitten ei saa pisteen pistettä. Ajattelin siis, että kokeen voi hyvin toteuttaa monivalintakokeena, koska oikeaan lopputulokseen päätyminen tarkoittaa suurimmassa osassa tapauksia myös oikeaa laskutapaa. Toki arvauksen mahdollisuus on monivalintakokeessa aina olemassa, mutta todennäköisyys, että kokeesta selviytyisi arvaamalla loistavasti, on mitättömän pieni.

Opiskelijoilla oli kokeessa käytössään avoin netti. Ohjeeksi sanoin ainoastaan, että muiden ihmisten kanssa viestiminen on kiellettyä ja mikäli jää tästä kiinni, koe on suoraan hylätty. Muuten opiskelijat saivat hyödyntää kaikkea Internetistä löytyvää sekä halutessaan kuunnella vaikka musiikkia. Suurin osa opiskelijoista hakikin tietoa kokeen aikana katsomalla esimerkiksi opetusvideoita.

Toteutin kokeen Google Forms -lomakkeella ja Flubaroolla. Google Forms oli jo ennestään tuttu, joten kynnys kokeen tekemiseen oli matalampi kuin täysin vieraalla ohjelmalla. Flubaroota voi käyttää arvioinnin tukena, kun testi koostuu sellaisista kysymyksistä, joihin on vain yksi oikea ratkaisu. Flubaroo on liitännäinen, joka ladataan Googlen taulukkolaskentaohjelmaan, jonne Forms-lomakkeesta saadut vastaukset tallentuvat.

Muutama huomio kokeen tekemisestä Google Formsilla:

  • Muista sisällyttää kokeeseen tarvittavat kysymykset tunnistautumista varten ja laittaa nämä kysymykset pakollisiksi.
  • Google Formsilla kysymysten järjestyksen voi arpoa, jolloin kaverilta katsominen on hankalampaa. Muista kuitenkin, että jos kysymykseesi liittyy esimerkiksi jokin kuva, pitää ennen ja jälkeen kysymys-kuvayhdistelmän laittaa sivunvaihto, jotta nämä osiot eivät arpoudu erilleen toisistaan.

Kun olet tehnyt kyselylomakkeen Google Formsilla, avaa vastaustaulukko ja lataa Google Sheetsin liitännäiseksi Flubaroo. Luo tämän jälkeen mallivastaukset vastaamalla itse kyselyyn lomakkeen kautta. Vastauksesi tallentuvat ja Flubaroo vertaa opiskelijoiden vastauksia mallivastauksiisi ja osaa näin pisteyttää tehtävät suoraan. Tämän jälkeen olet valmis pitämään kokeen. Kun olet saanut kaikki vastaukset taulukkoon, käynnistä Flubaroon arviointityökalu. Valitse omat vastauksesi Answer Key:ksi, joihin Flubaroo vertaa saatuja vastauksia ja seuraa Flubaroon antamia ohjeita. Flubaroo tuottaa sinulle tilastot kysymys- ja opiskelijakohtaisesti ja kokeen arviointi on tehty parissa minuutissa. Tarkemmat ohjeet englanniksi löytyvät täältä.

Olipa kiva aloittaa viikonloppu, kun ei tarvinnut kantaa huolta kokeiden korjaamisesta! Tietenkään monivalintakokeet eivät toimi suurimmassa osassa kursseista, mutta arvioinnin osana, esimerkiksi ohjattuna itsearviointina, tällaiset testit toimivat loistavasti. Tulen taatusti jatkossakin hyödyntämään Google Forms ja Flubaroo -yhdistelmää kursseillani.

Advertisements

2 thoughts on “MAB5-koe sähköisesti

  1. Tämähän kuulostaa mielenkiintoiselta! En ole Flubaroosta koskaan kuullutkaan!

    Olen melkoisen skeptinen tuon väitteen ’tilastomatikan tehtävät ratkaistaan lyhyesti ja oikein/väärin’ -väitteen suhteen (on olemassa enemmän ja vähemmän oikeita ratkaisutapoja ja siinä harmaalla alueella saa sitten nyhtää harvenevia hiuksia oikein urakalla) ja muutoinkin pelkkä monivalintakoe arveluttaa (vaikka monivalintakokeessa järkevä pistemäärä onkin epätodennäköinen ilman aitoa osaamista).

    Onko mahdollista nähdä koekysymyksiä ja vastausvaihtoehtoja?

    Itselläni on tällä hetkellä menossa kaksi mab5-kurssia ja en ole sähköistä koetta lapsukaisille tekemässä, mutta jossain vaiheessa (eli viimeistään ensi vuonna, jos työpaikka taas syksyksi löytyy) sekin tilastokurssilla tulee eteen.

    • Voin laittaa tuon mun kokeen sulle nähtäväksi sähköpostitse. Tällä hetkellä tekisin kuitenkin varmaan Abitti-kokeen, jossa olisi myös joku järeämpi tilastotehtävä, vaikka tämänvuotiset MAB5-lukijat eivät sähköisesti matikkaa kirjoitakaan. Tilastollisesta tutkimuksesta sai tuolla mun kurssilla ison osan arvosanasta, joten en ottanut sikälikään suuria paineita tuolloin sähköisestä kokeesta.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s