Itsearvioinnin tehostaminen

Lukuvuosi starttasi kunnassamme eilen yhteisessä VESO-koulutuksessa. Saimme koulutuksessamme kuulla Erja Vitikan esityksen perusopetuksen OPS2016 arviointiosiosta ja se laittoi ajatukset sopivasti liikkeelle näin kesälomien jälkeen.

Arviointiesityksessä ei periaatteessa tullut kauheasti uutta asiaa, mutta se laittoi miettimään omaan työtapaa. Uudessa OPSissa korostetaan mm. sitä, että oppilaan on tiedettävä tavoitteet etukäteen koko vuodelle ja oppimisjaksolle. Tämä ei välttämättä ole toteutunut omassa yksilöllisen oppimisen toteutuksessani kovin hyvin, sillä oppilaille on monesti tuntunut jäävän hieman epäselväksi se, mitä heidän tulisi vuoden aikana tai jossakin lyhyemmässä ajanjaksossa opiskella, kun ei edetä kaikki samaan tahtiin.

Tänä syksynä saan jatkaa yksilöllistä matikan opiskelua kasien ja ysien kanssa, joten toimintakulttuuri on jo heille ennestään tuttu. Päätin käyttää tätä hyväkseni ja laittaa jokaisen oppilaan miettimään itselleen tavoitteet koko lukuvuodelle ja lyhyemmälle opiskelujaksolle. Näihin tavoitteisiin ja niiden toteutumiseen sitten palataan arviointikeskustelussa, jolloin oppilaan on toivottavasti helpompi oppia itsensä arvioimista, eikä ”emmä tiiä” vastauksia enää tulisi. Jatkuva näyttö -osio on saanut innoituksensa Jouni Koposen versiosta omalle MAB6-kurssilleen.

12

TAVOITTEET

Oppilaat saavat täyttää ensimmäisellä matikan tunnilla tavoitelomakkeen ja jokaisen kanssa käydään sitten läpi heidän tavoitteensa ja katsotaan, että ne ovat saavutettavissa.

Arviointikeskustelut ovat välillä tuottaneet päänvaivaa erityisesti oppilaille, kun he eivät ole olleet aivan varmoja, mitä odottaa. Totesin myös viime vuonna, että arviointikeskusteluja tulisi pitää myös ei-arvosanan-anto-tarkoituksessa ja tarpeeksi usein, jotta oppilaat saavat tarpeeksi tukea ja pystyvät siten ehkä työskentelemään paremmin. Tein arviointikeskusteluja varten itsearviointilomakkeen, jonka oppilaat täyttävät ennen keskusteluun tuloa. Näin keskustelut ehkä nopeutuvat tai ainakin päästään paremmin asiaan ja oppilailla on enemmän sanottavaa. Syksyn mittaan sitten nähdään, miten tämä toimii.

itsearviointi 1 itsearviointi 2 Itsearviointi

Mainokset

One thought on “Itsearvioinnin tehostaminen

  1. Päivitysilmoitus: Individual English: A bunch of stolen ideas - #HackEd

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s